INFOA PENNUN OSTAJALLE
Tassukallion pennut myydään vain aktiivisiin ja harrastaviin/metsästäviin koteihin, joissa on aikaa sekä viitseliäisyyttä perehtyä koiran peruskoulutukseen.
Toivoisin, että kerrot yhteydenotossasi aikaisemmasta koirataustastasi, ja millaiseen kotiin sekä käyttöön koira sinulle tulisi.
Lisäksi toivon, että kerrot oletko valmis käyttämään koiran vähintään
Noutajien Taipumuskokeessa ja rodun edellyttämissä PEVISA tutkimuksissa.
Toivoisin, että pennusta kiinnostuneet ostajat tulisivat käymään luonamme pentujen ollessa vähintään 3viikkoa. Eli ainakin kerran ennen pennun luovutusta, jotta voisimme kasvotusten vielä keskustella kyseessä olevasta rodusta, sen koulutuksesta, rodussa esiintyvistä mahdollisista sairauksista yms.
Mikäli olet tämän jälkeen edelleen kiinnostunut Tassukallion pennusta, otan vastaan kumpaakin osapuolta sitovan pentuvarauksen, jolloin maksatte pennusta varausmaksun.
Pennut kasvavat meillä kotioloissa ihmisten parissa, jolloin ne alkavat jo pienestä pitäen tottua erilaisiin ääniin, ihmisiin, sekä koiriin.
Tassukallion pennut luovutetaan aikaisintaan 7-viikon iässä, jolloin ne ovat kolmeen kertaan madotettuja, mikrosiru-tunnistusmerkittyjä ja eläinlääkärin tarkastamia, sekä rekisteröity Suomen Kennelliittoon.
Mukaansa ostaja saa pentupakkauksen, ja kattavat kirjalliset pennun hoito-ohjeet, jotka sisältävät ohjeet mm: Ruokinnasta, rokotuksista, madotuksista, pennun liikunnasta ja koulutuksesta.Sekä tietenkin kasvattajan tuen koko koiran eliniäksi. Toivoisin siis, että kuulisin pennuista vielä luovutuksen jälkeenkin olipa uutiset hyviä tai huonoja.
Olisi myös mukava, että pentujen kanssa osallistuttaisiin Tassukallion Kennelin järjestämiin pentutapaamisiin.
Edellytän pennun ostajalta, että Tassukallion kennelin kasvatit käytetään
Noutajien Taipumuskokeessa sekä tehdään rodun edellyttämät PEVISA-tutkimukset.
Alla linkki Suomen Noutajakoirajärjesto Ry sivuille, jossa tietoa noutajien taipumuskokeesta, sekä paljon muuta hyödyllistä tietoa noutajan omistajalle.
Suomen Noutajakoirajärjestö
Kennelliiton kauppasopimuksen teon yhteydessä myös painotan ostajalle, että hänen täytyy olla myös tietoinen riskeistä, joita pennun hankintaan liittyy.
Se, että pennun vanhemmat ovat terveitä, ei aina valitettavasti voi taata sitä, että pennusta kasvaisi aina täysin terve koira.
Terveen koiran saamiseen vaikuttaa suuresti myös esimerkiksi:
Ruokinta, oikeanlainen liikunta, ja sopiva paino pennun ollessa kasvuiässä.
Tassukallion pennun ostaja sitoutuu ostohetkellä käyttämään pennun rodun vaativissa PEVISA- tutkimuksissa koiran ollessa n. 1,5vuotias.
(Lonkat, kyynärät, silmät)
Tessan ja Renen pennut syntyivät 18.1
2narttua ja 4urosta
Kaikki pennut ovat alustavasti varattuja!
-------------------------------------------------------------
ALLIHUUPAN KÄNKKÄRÄNKKÄ "TESSA"
Terveys:
Lonkat: A/B
Kyynärät: 0/0
Silmät: OK
Geenitestit: PRA, EIC, CNM, SD2 /
vanhempien kautta terve
Tuloksia:
NOME-B 2x ALO1
VEPE: ALO1
Omistaja kuvailee Tessaa seuraavasti:
"Tessa on aina iloinen, ja valmis hommiin.
Suhtautuminen toisiin koiriin ja ihmisiin on rauhallinen ja avoin.
Tessa on ollut erittäin helppo kouluttaa,
on myös kova koira metsästämään ja on voimakas halu löytää riistaa.
Metsästystilanteessa hiljainen, kuuliainen ja tarkkaavainen.
Tessan parhaat puolet omistajansa mukaan ovatkin, maltti, tarkkaavaisuus ja miellyttämisen halu.
Tessan kanssa harrastetaan monipuolisesti VEPEÄ, NOME-B, sekä metsästystä.
Tessa on osoittanutkin kaikissa näissä lajeissa todella hyvää osaamista."

Allihuupan Känkkäränkkä
♡
Lekking Eros
YHDISTELMÄN SUKUTAULU
Uros jota olen päätynyt käyttämään Tessalle tähän toiseen pentueeseen on hyvin vauhdikas, sosiaalinen sekä iloinen ja avoinluonteinen paketti.
Kuvailisin urosta sanoin "aivan ihana".
Odotan yhdistelmän täydentävän toisiaan, ja yhdistelmästä syntyväksi suurella tekemisen innolla varustettuja, sekä helposti koulutettavia Metsästyslinjaisia Labradorinnoutajia, jotka sopivat monipuoliseen harrastamiseen sekä työkoiriksi.
Reneä käytetään käytännön metsästyksessä
LEKKING EROS "RENE"

Terveys:
Lonkat: A/A
Kyynärät: 0/0
Silmät: OK
Tuloksia:
2 x NOME-B ALO1
NOU1
Odotan pennuista terveitä, vanhempiensa kaltaisia, hyvä luonteisia, innokkaita työskentelijöitä, jotka ovat helppoja kouluttaa monipuoliseen harrastamiseen.
Myyn pennut vain aktiivisiin, harrastaviin, ja metsästäviin sekä kokeista kiinnostuneisiin koteihin.
Kyselyt mieluiten sähköpostiin!
Kaikki pennut ovat alustavasti varattuja!
Päivitetty: 28.1.2023